Hydrolink Hai SM 2015 -kilpailut on purjehdittu Pietarsaaressa 23.-26.7.2015 hyvissä tuulissa. NPS:n Kai Saksi näytti kaapin paikan voittaen jo seitsemännen Suomen Mestaruutensa. Kaksi lähtövoittoa ja kolme kakkossijaa eivät jättäneet epäselväksi kuka on Hailuokan kunkku. Kilpailut järjestettiin avomerellä Kallanin ulkopuolella ja isohko allokko antoi omat haasteensa purjehtijoille.

SM-2015 1

Perjantaina kilpailujen ensimmäisenä päivänä tuuli puhalsi pohjoisesta 6-8 m/s pienen vesisateen säestämänä. Ensimmäisen lähdön voitti Kokkolan Purjehtijoiden Jouko Ristiluoma (miehistöllä Jouni Ristiluoma, Thomas Wevar) Felixillä (FIN-271) ampaisten heti lähdöstä kärkeen. Hyvän paikallistutemuksen ja kokemuksen ansiosta Ristiluoma valitsi radan oikean laidan ja kasvatti johtoaan jokaisella osuudella. Päivän toisen lähdön voiti Tampereen Pursiseuran Jaakko Tuominen (Jyri Nenonen, Vesa martikainen) veneellä Siv (FIN-129). Tasaisesti kärjessä purjehtinut Johan Forss (Roope Heikkilä, Jesper Björk) otti Canoramalla (FIN-212) kaksi kolmossijaa johtaen kilpalua ensimmäisen päivän jälkeen.

Lauantain tuuli oli 5-6 m/s lännestä ja suuri aallokko antoi oman lisämausteensa kilpailuun. Lauantaina purjehdittiin kolme lähtöä, koska ennusteiden mukaan saattoi olla myrskyä luvassa sunnuntaiksi. Kilpailijat ottivat lähdöt hanakasti ja yleisiä takaisinkutsuja nähtiin jokaisessa lähdössä. Musta lippu rauhoitti selvästi tilannetta, jolloin päästiin matkaan ilman varaslähtöjä. Naantalin Purjehdusseuran Kai Saksi (Henrik Bergfors, Harri Saksi) näytti Harrinivalla (FIN-256) kuinka aallokossa purjehditaan voittaen päivän kaksi ensimmäistä lähtöä. Tasaista sarjaa purjehtinut GSF:n Johan Hartell (Mikael Bergroth, Auli Hartell) voitti päivän kolmannen lähdön Heidillä (FIN-189). Toisen päivän jälkeen alkoi neljän kärki erottua muusta joukosta ja näytti siltä, että mitalit tullaan jakamaan heidän kesken. Kilpailun kärki oli järjestyksessä: Saksi, Hartell, Tuominen ja Forss.

Viimeiselle kilpailupäivälle jäi ajettavaksi vielä yksi lähtö. Tuuli oli kääntynyt itään ollessaan koventumassa iltaa kohti. Lähdön aikana tuulta oli n. 8-9 m/s. Maan yli puhaltanut tuuli oli enemmän siftailevaa ja puuskittaista kuin edellisinä päivinä. Voiton viimeisessä lähdössä otti Turun Pursisseuran Juha Harjula (Aarne Helminen, Iiro Helminen) Brown Sugarilla (FIN-263) löytäen parhaat siftit radan vasemmasta reunasta. Kai Saksi varmisti Suomen Mestaruuden purjehtimalla lähdössä toiseksi. Johan Hartell voitti hienolla sarjalla hopeaa ja tämä oli Hartellille jo 16. mitali SM-kilpailuista. Jaakko Tuomisen pronssimitalia helpotti hieman Johan Forssin varaslähtö mustalla lipulla viimeisessä lähdössä.

Kuvia kilpailuista.

Lopulliset tulokset:

SM 2015 tulokset

Rankingtilanne.